Pikateksti

Tulin kirjastoon ennen tyopaivaa; nyt on reilu kymmenen minuuttia aikaa kirjoittaa tekstia ja ei ola helppoa ranskalaisella nappaimistolla!

Itse asiassa on ollut hauskaa ja vahemman hauskaa. Onhan tuosta viime tekstista aikaa. Vappuna kavin Ardeche:ssa, Ranskan maaseudulla. Toissa viikonlopun olin kotona, viime viikonloppuna olin perjantaina samalla osastolla olleen opiskelijakaverin kaverin tupareissa ja kavin lauantaina youlkoilemassa ja puhumassa englantia. Ihan virkistava viikonloppu, vaikka sunnuntai ei sitten ollutkaan mikaan herkkupala.
Lisäksi helatorstaina pistaydyin tietaakseni ensimmaista kertaa katolisessa messussa. Ja kirjastossa olin yksi paiva kuuntelemassa kirjailijaa, joka on kirjoittanut kirjan Sokrateksesta. Hauskoja kokemuksia, mutta jokaisella kerralla sivumakuna on ollut hetkittainen kokemus ymmallaolosta ja ulkopuolisuudestakin. Sita kai se on ulkomailla yksin ollessa helposti. Mutta siihenkin tottuu ja sitten vaan sulkeutuu hetkeks omaan universumiin, kunnes maa kutsuu tutuksi tulleella kutsuhuudollaan: Ca va?

Harjoittelussa ihmiset on kylla ihan mukavia, mutta mulla nousee savu korvista kun ne ei ohjaa mua tekemaan mitaan. siella sitten talsin ja lasken minuutteja.

Onneksi siella on muita opiskelijoita. Tai oli. Meita oli yhteensa 5, mutta viime viikolla lahti 3. jaljelle jaatiin mina ja tehotytto. se on mukava, mutta liian tehokas.

Aika loppuu, tyot kutsuu.