Satuhahmoja

Viimeiset vuorot on suoritettu sairaanhoitopalvelusta Ranskassa. Loputkin yöt sujuivat hyvin ja hyvässä seurassa Clairen ja Anne-Gaellen kanssa. Viime yönä olin jo aika uupunut, sain passituksen mennä lepäämään klo 00.00. Välillä lepäilin, välillä liityin tytsyjen seuraan. Anne-Gaelle on asunut Pariisissa joten hän suositteli paikkoja ja antoi numeronsa hätäpäivän varalle.

Uni puuttuessaan sekavina rytmeineen sekä lähtöstressi ovat pitäneet minut h(/Z)orrosmaisessa ja sekavassa olotilassa. Muutamat mielikuvitushahmot muistuivat mieleeni:

Tintti: Vanha kunnon look-a-like, toinen meistä marjoista. Elää tosin aina kasvojeni piirteissä, punakoissa poskissani ja hiustöyhtöni suortuvissa.

Punahilkka: Tänään aamulla perjantaiperinteen mukaan oli viidentenä viikkona peräkkäin paikallisen julkisen liikenteen lakko. Mikä tarkoittaa ettei ole ratikoita. Yövuoron jälkeen hiippailin punaisessa hupparissani koululle palauttamaan työasut ja tapaamaan vielä kerran koordinaattoria. Onneksi tapaaminen muistutti tällä kertaa enemmän isoäidin kuin suden tapaamista, juttu siis sujui ja hyvässä hengessä. Koulun jälkeen kävelin vielä kotiin nukkumaan. Punaisessa hupparissa.

Tuhkimo: Siivousurakka on edennyt, mutta vieläkin on hieman tehtävää. Tuhkimo on kerännyt sympatiapisteitä näiden pitkien tuntien aikana; se joutui siivoamaan aina!
Vaatteet sain pestyä. Siivousvälineet ovat jalostuneet: myslipaketin kantta parempi rikkalapio on kertakäyttölautasen puolikas. Päätin myös uhrata yhden kälysen vaatekappaleen rättitarvikkeiksi. Axe-suihkusaippua on auttanut rasvaliukoisten likojen irrotuksessa. Siskopuolet, eli siivoustädit tulivat pyynnöstä tarkastamaan kämpän kunnon eilen. Koska kämppää ei ollut tyhjennetty, sitä ei voinut arvioida. Puolisiskot palaavat maanantaina, mutta minun pitäisi siihen mennessä olla jo poissa täältä.

Mutta tosiaan. Kaiken kaikkiaan. Luulin että tulisi hirveästi tarinaa, mutta ei tulekaan. Eli tässä tämä taas.

Siivousta, lopun alkua

Taas kirjastoteksti, joten laatua tai maaraa ei kannata arvioida.

Viela kaksi tyovuoroayovuoroa jaljella. Viime yo oli ensimmainen. tanaan paivauneni katkaisi tapaaminen koordinaattorin kanssa koululla, ja siksi olen nyt kirjastossa, joka on kotimatkan varrella. Koordinaattori ei ollut sovittuun aikaan paikalla ja 45min odottelun jalkeen koulun muut opettajat lahtivat etsimaan koordinaattoria kanssani. loytyi, oli unohtanut tapaamisen.


Vuorotyo ei iloistaan huolimatta ole hyvaksi voinnilleni. Erittain nihkea olo. Viela kun on kuuma ja mina laitoin farkut kotoa lahtiessa. Tapaaminen koordinaattorin kanssa sujui huonosti. Olin aika pokkelo ja iloton ja koordinaattoria nolotti sen lapsus. Ja minua ahdisti sekin kun sita nolotti ja mina olin pokkelo ja jotenkin jai tosi sekava olo.


Muutenkin tukalan kuuma ja jaatavan kylma kohtaavat kun lahto lahestyy. Kaikki jarjestettavat asiat, paperit, matkat. Hui kauhistus.


Eilen aloitin siivoamaan. Parvekkeeni on pulujen ulostamo ja sita siivotessa minua todella kiukutti ja kismitti. Siivousvalineina vessapaperi, joka vessapaperin luonnollisen koostumuksen mukaan hajoaa helposti; pahvikertakayttolautaset, jotka sopivat hankaamiseen ja vesipullot. Paaosan kakkeleista sain kuitenkin pudotettua alemman kerroksen parvekkeelle. Ikkunoista tuli entista likaisemmat.


Sisasiivouksessa minua auttaa sanakirjasta irronnut takakansi, joka toimii lastana, seka myslipaketin palanen, joka on rikkalapio. Lisaksi ostin kertakayttosiivousliinoja joskus aikoinaan; tai ainakin niin luulin. Niilla hangatessa pinta jaa tahmeaksi ja ympariston tayttaa migreenioireita migreenista karsimattomalle aiheuttava puhdistusaineen tuoksu. Oli pakko tarkistaa mita ihmeliinoja olin hankkinut. ne olivatkin jotain kuivapyykin sekaan laitettavia lattysia.


Siivouksessa paasin alkuun, mutta paljon on viela tehtavaa. Pyykit, tasot, lattia uusiksi. Siivoaminen on kamalaa.

Ensimmainen yovuoro oli mukava. Meininki oli rento ja yo meni nopeasti. Mitaan ihmeita ei tapahtunut. Valvominenkin oli helppoa, koska olen nukkunut liikaa monena aikasempana paivana ja yona.

Viikonloppukin oli ihan mukava. Ja sunnuntaina kavin katsomassa metsien Robinin ranskaksi dubattuna. Tiedan, on typeraa menna katsomaan elokuva, jonka ymmartaisin alkuperaisella kielella, dubattuna kielelle jota en ymmarra. Kaikkea pitaa koettaa.

Kirjasto suljetaan, mina menen tunniksi nukkumaan.

Same old themes, new old stories.

Kun kirjoitin 8.5. ja ennustin sadetta, olin oikeassa. Sama ennustus olisi ollut pätevä oikeastaan eiliseen asti, mutta eilen paistoi jo vähän aurinko. Ja tänään enemmän.

Muuten siinä ei ole mitään vikaa, mutta kämppäni lämmitys ei varmaan ole enää päällä. Täällä pitäisi olla kesä. Yöt ovat vilpoisia, mutta collegehousuilla ja pitkähihaisella selviää muutamalla heräämisellä. Aamuisin sisällä on kylmempää kuin ulkona.

Ravintolat ovat vaihtuneet pääosin pikaruokaloihin. Ja einesruokia olen märsynnyt. Aamuvuoroissa ollessani käyn työpaikkaruokalassa syömässä. Kerran otin makkaran, andouille. En kyennyt syömään. Myöhemmin selvisi, että se on täytetty sian ohutsuolella. Siltä se maistuikin.

Ostin makaroonia marketista. Mutta minulla ei ole kattilaa. Keitin makaroonit mikrossa pienissä kertakäyttömuovikipoissa. Se on mahdollista, mutta ei käytännöllistä. Tavataan Suomessa makaroonit.

Lisäksi yhteismikrossa on jäämistöä erilaisista ruokakulttuureista pitkältä ajalta. Kerroksia rapsuttamalla voisi harrastaa arkeologiaa.

Harjoittelusta. Tehotyttökään ei tee enää vuoroja minun kanssa. Olen yksin hoitajien kanssa. Hyvä puoli siinä on, että saan tehdä vähän enemmän. Mikä tarkoittaa, että saan melkein yrittää tehdä. Se on jo paljon se.

Eilen rauhoittelin alle kuukauden ikäistä vauvaa. Niinkin pienet kääröt pelottavat minua, erityisesti alkaessaan huutaa.

Joku viikko sitten yhden ptlaan isoisä arvasi nimestäni, että olen suomalainen. Se oli jääkiekkofani ja tunsi siten Suomeakin. Aika hauskaa. Tiesi TPS:n ja Turunkin. Jo toinen tai kolmas ihminen joka tiesi Turun. Vajaa 10 on tunnistanut Helsingin. Useat sanovat "Helsinsky". Minusta se kuulostaa aika venäläiseltä. Myös Rovaniemi on saanut irtopisteitä Joulupukin imussa.

Mitäs muuta. Juttuja aina tulee mieleen, mutta ei ole tullut kirjoitettua, joten olen unohtanut. Kyllä ne palaa, mahdollisesti. Ehkä proosallisessakin muodossa.

Pikateksti

Tulin kirjastoon ennen tyopaivaa; nyt on reilu kymmenen minuuttia aikaa kirjoittaa tekstia ja ei ola helppoa ranskalaisella nappaimistolla!

Itse asiassa on ollut hauskaa ja vahemman hauskaa. Onhan tuosta viime tekstista aikaa. Vappuna kavin Ardeche:ssa, Ranskan maaseudulla. Toissa viikonlopun olin kotona, viime viikonloppuna olin perjantaina samalla osastolla olleen opiskelijakaverin kaverin tupareissa ja kavin lauantaina youlkoilemassa ja puhumassa englantia. Ihan virkistava viikonloppu, vaikka sunnuntai ei sitten ollutkaan mikaan herkkupala.
Lisäksi helatorstaina pistaydyin tietaakseni ensimmaista kertaa katolisessa messussa. Ja kirjastossa olin yksi paiva kuuntelemassa kirjailijaa, joka on kirjoittanut kirjan Sokrateksesta. Hauskoja kokemuksia, mutta jokaisella kerralla sivumakuna on ollut hetkittainen kokemus ymmallaolosta ja ulkopuolisuudestakin. Sita kai se on ulkomailla yksin ollessa helposti. Mutta siihenkin tottuu ja sitten vaan sulkeutuu hetkeks omaan universumiin, kunnes maa kutsuu tutuksi tulleella kutsuhuudollaan: Ca va?

Harjoittelussa ihmiset on kylla ihan mukavia, mutta mulla nousee savu korvista kun ne ei ohjaa mua tekemaan mitaan. siella sitten talsin ja lasken minuutteja.

Onneksi siella on muita opiskelijoita. Tai oli. Meita oli yhteensa 5, mutta viime viikolla lahti 3. jaljelle jaatiin mina ja tehotytto. se on mukava, mutta liian tehokas.

Aika loppuu, tyot kutsuu.

Tällä hetkellä.

Päässä laukkaa hevoset ja lampaat. Mutta minä pysyn rauhallisesti paikallani. Tutuksi tulleet ranskalaiset poppimelodiat soivat taustalla. Musiikin päälle sekoittuu ihmisten puuromaista puhetta, tuolien ja pöytien kirskuntaa sekä käärepapereiden rapinaa. Istuskelen Quickissa, pikaruokaketjun ravintolassa Victor Hugon puiston reunalla Grenoblessa. Selkä osoittaa ravintolaan, naama kohti koneen näyttöä. Välillä vilkuilen ulkona ohi käveleviä ihmisiä. Aika paljon liikennettä, mutta ei ryysistä. Ratikat vilahtavat ohi melko tasaisin väliajoin. Puistossa on koolla jotain ihmisiä, jotka tekevät sirkustemppuja. Ja joillain on kummalliset vaatteet. Sää on pilvinen. Näyttää siltä, että kohta saattaisi sataa. Jos ei jo nyt ripsuttele yksittäisiä pisaroita. Nyt tuolla jonglöörausympäristössä ruvettiin tanssimaan. Mitä?? Taidan mennä katselemaan. Odottamaan inspiraatiota tehdä jotain. Tai edes kirjoittaa kuulumisia.

Terve.

hyviä hetkiä.

Yllättäen tuskaisen vässykkäavautumisen jälkeen synapsiraot ovat alkaneet taas täyttyä transmittereillä.

Eilinen meni harjoittelussa jo ihan hyvin ja tänään aloin olla jo hiukkasen vauhdissa. Kuten tuonne kommenttiin kirjoitin, eilen syötin 5kk vauvaa tuttipullolla. Ymmärsin taas paremmin, miksi entiset sairaanhoitajaopiskelijaluokkalaiset paukahtivat paksuksi heti kun linja muuttui sh:sta kätilöksi: kyllähän nuo vauvat on sympaattisia (ainakin tyytyväisinä). Mutta minä olin helpottunutkin, kun vauveli oli saanut maidot huuleen ja pörpäytettyä ja pääsin lähtemään.

Töiden jälkeen menin kirjastoon. Ville rimpsautti soittaa ja sai taas puhella ilman kielitaidon, säädyllisyyden tai teennäisyyden sensuuria. Se on mahtavaa.

Kirjastossa kiertelin hyllyjen välissä ja yritin stimuloitua älyllisesti. Näpräsin pokkareita, klassikoita, elämäkertoja, historian, lääketieteen, uskonnon ja psykologian kirjoja sekä kieltenopiskelumateriaalia ja mietin, miten paljon mielenkiintoista tähän maailmaan mahtuu. Lainasin taas pari kirjaa, jotka jätän lukematta.

Illalla lähdin jonnekin luennolle, jonka ilmoituksen olin huomannut lehdestä. Lastenpsykiatri, psykoanalyytikko Bernard Golse piti luentoa aiheesta "Entre psychanalyse et attachment: la place de la symbolisation et de la sexualité infantile". Tuin psykoanalyysiyhteisöä viitosen pääsymaksulla ja paikalleni istahtaessa olo oli aikuinen ja älykäs. Luennon alettua olo oli väsynyt ja tyhmä; loputtua helpottunut.

Tänään töissä tein kuumenmittauskierroksen itsenäisesti. Oikeasti jännitti. Lapset sairaalasängyissään ja aikuiset vieressä tuijottamassa mitä teen. Pelkäsin, että joku kysyy jotain. Vahvan aksentin hyvä puoli on kuitenkin se, että usein jo tervehdyksen sanoessani paikalliset huomaavat, etten puhu kieltä.

Muuten kiertelin taas kerran paljon toisen opiskelijan mukana. Tämä vasta toisen vuoden shopiskelija, mutta niittaa mut taidoillaan ihan satanolla. Se on pirtsakka, näppärä, ystävällinen ja ymmärtääkseni ihan fiksukin. Minä kun puolestaan en osaa puhua, laittaa lakanoita tai pestä ihmistä vuoteessa. Onneks se on mukava ja antaa minunkin tehdä, eikä yritä päteä minun kustannuksella.

Iltapäivästä olin oikein hyväntuulinen ja puhelias (sanoin monta lausetta!). Ruokatauolla kävin edellisessä harjoittelupaikassa ja sovittiin ensi viikolle aika, jolloin saan loppupalautteen. Oli kiva nähdä noita edellisen harjoittelun ihmisiä, tuntuivat ihan vanhoilta tutuilta. Suhteellista on elämä.

Töiden jälkeen kävin hakemassa minulle saapuneen lähetyksen tuosta viereisestä rakennuksesta, tämän opiskelija-asuntolan konttorista. Rakas pikkusisko oli lähettänyt taas mahtavan yllätyksen. Innoissani avasin paketin, jossa oli mm. Pantteri mix pussi. Tarjosin konttorin työntekijöille karkkia ja nainen puklautti salmiakin suustaan hirveellä irveellä. Se otti päälle hedelmän makuisen lohdutukseks.

Iinalle terveisiä sinne Perunaan, salmiakista tulit mieleen!

Vässykän päiväkirjat.

Loma:

Positiivisesti valehdeltuna: Aurinkoa, lepoa, kulttuurielämyksiä, ruokaa

eli:

Aurinko: aloin epäilemään sen himoittua kosmeettista vaikutusta. Ainakin omalla kohdallani: kaikki raajat erivärisiä kuolleesta kalasta likasen punarusakkaan(alun perin polttavan punainen). Eikä tapa akneakaan. Otsassa hillitön pahkura.

Lepo: Nukuin joka päivä liian pitkään, enkä virkistynyt.

Kulttuuri: Kävin Lyonissa "Ranskan hienoimmassa puistossa" Tête d'or:ssa sekä kahdessa museossa. Lisäksi luin kirjan, melkein kaksi.

Ruoka: Söin paljon. Mieleen jäi alkuviikon "kiitti letuista" ja loppuviikon kebabtestaus. Kiitti letuista kokemus oli oikeasti ihan hyvä. Pääruuaksi lettu juustolla ja jauhelihapihvillä, jälkiruuaksi lettu jätskillä.
Kebab oli halal. Luulisin että kanasta täällä tehdään. Rasvaa ja suolaa. Rasvaa ja suolaa on tietysti Suomessakin, mutta Suomessa "kebabia" tehdessä tajutaan jauhaa ne sikanaudan jänteet, nahkat ja rasvakelmut niin hienoks tahnaks, että niitä ei tunne eikä näe. Täällä nuo kanan vastaavat jauhamattomana ellotti. Olenhan mösselisorsa itsekin.

Harjoittelu nro 2 : shirrurrshii pediatrik

Maanantaina heräsin suunnitellusti ajoissa ja lähdin liikenteeseenkin ajoissa. Piti tavata koordinaattori koululla ja mennä yhtä matkaa osastolle. Kerran olen koululla käynyt. Se kuuluu samaan kompleksiin sairaaloiden ja muiden terveysalan koulujen kanssa. Rakennuksia on siis monta. Enkä löytänyt oikeata koulua, vaikka siellä olen kerran käynyt. Kello tikitti pommin lailla taskussa kun säntäilin ja kyselin ihmisiltä. Löysin perille, mutta 20 min myöhässä. En tiedä oliko koordinaattori myöhästymisestä harmissaan vai muuten vaan kiireinen, mutta matka osastolle kului tukalassa tunnelmassa.

Osastolle päästiin. Koordinaattori kiitteli kovasti osastonhoitajaa kun olivat minut ottaneet. Tässä oli ollut nimittäin jonkinlaista sekaannusta. Alun perin harjoittelupaikkani piti olla muualla, mutta ilmeisesti lyhyellä varoitusajalla tämä osasto minut oli ottanut. Tuntui, että itsekin pitäisi jotenkin ilmaista kiitoksensa, mutta en saanut edes esiteltyä itseäni. Rupesin vaan seuraamaan osastonhoitajaa. Se näytti nopeasti paikat, antoi jonkun kansion ja istutti mut sitä lukemaan tyhjään huoneeseen. Aika sumeni ympärillä, mutta lueskelin varmaan ainakin yli tunnin, kunnes kansio alkoi olla koluttu sairaanhoitajia koskevia lainsäädäntöjä myöten.

Poistuin kammiostani. Vähän aikaa pyörin, kunnes osastonhoitaja otti minut ja toisen ensimmäistä päivää olevan shopiskelijan mukaansa. Toinen oli tullut muutamaa tuntia minua aikaisemmin, mutta oli jo täyttä höyryä hönkimässä askareitten parissa.

Oh:n kanssa kerrattiin asioita, jotka olin lukenut. Sitten lähdin raportille. Oh sanoi, että liity jonkun seuraan ja lähde sitten jossain vaiheessa päivää pois. Raportin jälkeen ruvettiin jakamaan suomalaisriistaa. Joku sanoi, että seuraa tuota sairaanhoitajaa. Sairaanhoitaja sanoi, että tänään kannattaa varmaan olla lastenhoitajien (?, siis niinkuin perushoitajat lastenosastolla) kanssa. Lastenhoitajat eivät olleet innoissaan. Joku kyseli, että moneltako mun päivä loppuu. En osannut sanoa, kun en tiennyt. Sanoin, että tulin yhdentoista maissa. Lashoi kyseli, että miksi sinä semmoiseen aikaan tulit. Jaatuotaentiedä, mietin, ja sanoin epämääräisiä ranskantyylisiä sanoja putkeen, eikä lashoi ymmärtänyt, enkä ymmärtänyt itsekään. Liityin sitten kuitenkin lastenhoitajaopiskelijan seuraan, joka otti minut mukaansa kuumeenmittauskierrokselle. Hän oli mukava. Mutta sitten osastonhoitaja näki, ja sanoi, että minun pitäis liikkua jonkun "ammattilaisen" kanssa. Fysioterapeutti sattui epäonnekseen olemaan paikalla ja tarrasin siihen kiinni (en fyysisesti). Se oli kanssa ihan mukava, mutta sen päivä loppui puolen tunnin päästä. Se sano, että heippa ja jäin taas pyörimään. "Tuttu" lashoi näki minut taas ja rupes siinä maanittelemaan, että etköhän sinäkin voi jo lähteä. Vähän hämmennyksissäni sitten lähdin.


Toinen päivä. Taas oli hoitajilla epäonnen arpojen päivä. Jollekin nakki napsahti ja liityin lastenhoitajien seuraan. Kai se on tapana, että ensimmäisenä päivänä ollaan lashoiden kanssa. Logiikkaa en kuitenkaan ymmärrä, koska molemmilla lastenhoitajilla oli jo opiskelija, kun taas sairaanhoitajilla ei. Tämä ei kuitenkaan ollut minun epäonneani. Tämänpäiväinen lashoi on nimittäin hyvännäköinen ja ystävällinen ehkä 25-v nainen. Latinovaikutteita: suuret ruskeat silmät, sopusuhtaisen, mehukas. Nimikin joku [kändit], en tiedä miten kirjoitetaan. Mutta makea siitä tulee mieleen. Kuljin siinä sitten "Namun" perässä toisena opiskelijana. Tämä toinen opiskelijakin(lastenhoito) oli tosi mukava, neuvoi ja auttoi.

Lisäks oli sairaalaklovnipäivä. Mua ahdisti jo ennen kuin ne tuli, koska pelkäsin, että joudun huomion kohteeksi. Eikä ollut yhtään sellanen olo, että haluaisin. No mutta jouduin kuitenkin. Hyvinkin kiusaantuuna koetin olla jutussa mukana, mutta enpä ymmärtänyt jutun juurta ollenkaan. Kyllähän ne klovnitkin tajus, että nyt poikaparka sellasessa häpsingissä, että vois vaikka vaihtaa juttua. Ja juttu vaihtui. Ystävällinen klovni oli kuitenkin, kysyi sitten saksaksi, että ymmärränkö saksaa. Sanoin "Nein" ja se sanoi, että siis ymmärrät. Lähtiessä sanoi vielä Auf Wiedersehen.
-----

Kaipaan tosiaan huumoria. Tilannekomiikkaa jaetuissa hetkissä. Sitä että voi latasta jutun ilmoille, kun jotain päähän pälkähtää. Omille jutuille voi nauraa, mutta pakko myöntää, että ei oo ehtymättömät nämä minun vitsivarastot. Tai ehkä on, mutta hiljalleen alkaa olla jo pelottavaa nauraa. Tänään huvituin selatessani jotain teosta Euroopan historiasta. Mietin, että aika reiluja juttuja on valtioitten välillä tapahtunut. "Kivat vaan sullekin ...(joku maa)" Ja nauroin itsekseni. Terve meininki.