Arki

Eilen aloin päästä arjen tunnelmaan. Ikävään sellaiseen.

Löysin majapaikan. Nuori respanainen oli vastassa ja annoin sille ruttuisen paperinsiivaleen, jonka luulin kattavan kaiken tarvittavan. Tämä rupesikin sitten tiukkaamaan, kun puuttuu tämä rrruyyurrranbana ja tämä curbrbrbyruiere ja kymmenen muuta juttua. Siinä vaihtelin väriä kalmankalpeasta helakanpunaiseen yrittäessäni kovasti ymmärtää mitä emäntä tarkoittaa ja lisäksi sörsseltää jonkinlaista vastaustakin.
Vähän sen alkoi kuitenkin käydä minua sääliksi. Hoidettiin sitten asiat mitä pystyi ja hieman alkoi hymynkarettakin näkyä naisen naamalla loppujen lopuksi.

Majoitushuone on erittäin kompaktisti pakattu 9neliötä, johon sisältyy sänky, vessa/suihku, 2,5m leveä (kirjoitus)taso, parimetrinen keittiötaso ja jääkaappi. Lisäksi on istumapaikkojakin enemmän kuin Helsingin 42neliön kämpässä. Niitä on siis täällä kolme. Kaappitilaakin on paljon, oikeastaan kaikki kiinteät huonekalut sisältävät jonkinlaisen lipastoa vastaavan laitteiston. Ja kirjahyllytasojakin on seinään paiskattu. Sänky on tosi magea: Se roikkuu katossa ja sen saa sit tarvittaessa kiskottua alas.

Sängystä puheen ollen. Äidin pelottava arvaus osui oikeaan: ei petivaatteita, ei tyynyä. Sängyn pinta on muovia, joka vaikuttaa siltä kun muuttuisi tarramaiseksi jos vähänkin hikoilee (tiedät fysikaalisen ilmiön jos olet joskus liimautunut nahkasohvaan erehdyttyäsi siihen kevyessä vaatetuksessa levähtämään). Tyynyksi täytin muovipussin (lika)pyykillä ja tyynyliinaksi laitoin puhtaan, mutta ruman paidan(, jota en aio todennäköisesti käyttää). Peittona oli suihkun jäljiltä kosteahko pyyhe. Ruvettuani sitten hieman yksinäisenä ja ahdistuneena nukkumaan, heräilin muutaman kerran kylmään ja muutaman kerran stressiin. Tänään joku oli kuitenkin onneksi tuonut ainakin peiton ja lakanan.

Tänään alkoi sitten harjoittelu. Olin ymmärtänyt ranskan koordinaattorin (ainoan ranskankielisen, muut olivat englanniksi) mailin vähän heikohkosti. Minun olisi pitänyt mennä ensin koululle 8-8.30 tapaamaan koordinaattoria ja sieltä sitten klo 9 sairaalaan. Olin kuitenkin sairaalalla klo 7.20. Osaston henkilökunta ihmetteli, kun harjoittelijat yleensä tulevat yhdeksäksi. Kysyivät olinko soittanut. No en tietenkään ollut.

Henkilökunta oli todella ystävällistä. Kertoivat ja juttelivat, en tosin tiedä mitä ja mistä. Sain kuitenkin soitettua koordinaattorille, että olen jo sairaalalla. Osastonhoitaja tuli sitten klo 9 töihin ja rupesi näyttämään minulle paikkoja ja kertoilemaan. Huippuystävällinen oli hänkin. Harmi vaan, että vaikka tämä nainen yritti puhua sana (tai ehkä tavu?) kerrallaan, en ymmärtänyt oikeastaan mitään. Sit se aina tarkisti, että ymmärsinkö. Yritin urheasti sanoa: OK, D'accord, C'est bon, Oui.., mutta naamasta paistoi finnien lisäksi sellainen hämmennys, että jokainen asia käytiin läpi 2-7 kertaa. Loppujen lopuksi sitten jotain toivottavasti ymmärsin. Mutta hyvin vähän. Osastonhoitaja esitteli minut koko henkilökunnalle. Ensimmäisellä kerralla siltä lipsahti: "Hän ei sit ymmärrä oikeestaan yhtään ranskaa." Sen verran tajusin ja se huomas sen. Ei se mua haitannut, mut se varmaan luuli niin. Sen jälkeen se nimittäin sanoi minua esitellessään: "Jos hän näyttää eksyneeltä, niin auttakaa". Mutta pakko myöntää, että oli paras perehdytys ikinä. Perusteellinen, kärsivällinen ja ystävällinen.

Perehdytyksen jälkeen kyyläsin sit sairaanhoitajien perässä. Tuo harjoittelupaikka on joku päiväsairaala, joten teen arkipäivävuoroa. Se on ihan kiva. Lisäks siinä yhteydessä on osastoja. Tuossa meidän yksikössä toteutetaan ainakin jotain ihan uutta TMS (Transcranial Magnetic Stimulation) hoitomuotoa. Se varmaan ihan jännä sit kun ymmärtää, tiedä vaikka ois suomeenkin hiljalleen tulossa. Lisäks kai siellä on jotain muutakin (sähköhoito? ehkä jotain toimintaa?),mutta en tiedä. Ei siellä paljon potilaita näkynyt.