Puolikas loppuarviointi kulttuurikoulutuskuorrutuksella, kiitos.

Tänään oli viimeinen päivä, kun osastonhoitaja oli paikalla minun harjoittelun aikana. Ajattelin sitten mennä työpäivän päätteeksi häntä kiittämään. Mietin hetken mitä sanoisin, mutta ajattelin, että ehkä paras mennä taas fiiliksellä. Menin sen huoneeseen ja sanoin, että minä tästä taidan lähteä pikkuhiljaa kotia päin. Sitten päätin ihan ronskin suomalaisen hauskasti halata osastonhoitajaa. Se katto, että "mitäs helkkaria nyt tapahtuu??!!", blokkas mut kohteliaasti ja ohjas tyylikkäästi eurooppalaistyyliseen muiskismuiskis -poskisuukkoseen.

Saatoinpa pikkusen punakoitua, mutta niin tolaltani en mennyt, että hymy ois hyytynyt. Sitten se sano mulle, että istahda vaan hetkiseks tuohon jutskailemaan. Minä sitten kiittelin ja sanoin, että "oon tosi grasjöö (gracieux*) tästä kaikesta". Se katteli vähän, että hetkinen, ja sano "niin että mitä sillä tarkotat?". Vastasin, että on ollut tosi "merveilleuse tämä harjoittelu".

*gracieux a (f gracieuse, pl gracieux, gracieuses) hento, kaunis (erittäin kaunis), kaunispiirteinen, keijukaismainen, siro, siroliikkeinen, siromuotoinen, siropiirteinen, sirorakenteinen, sorja, sulavalinjainen (MOT-sanakirja ranska-suomi)

Sit se kai asiayhteydestä tajus ja rupes mua ystävällisesti hymyillen vähän opastamaan ranskan kielessä. Opin, että oikeestaan "merveilleusekaan" ei sovi sitten ollenkaan kuvaamaan harjoittelua tai ihmisiä, vaan esim. maisemia. Kaiken lisäks yritin vielä vähän vängätä, että "eikö tosiaan, entä jos puhuukin.. entä jos tarkottaa..", mutta ei niin, EI!

Sitten siirryttiin siihen parempaan osioon, kun se alko kehumaan minua. Sano miten minä kielivaikeuksista huolimatta oon pärjännyt hyvin, ollut helposti lähestyttävä potilaille ja henkilökunnalle jne. Sanoi jotain siitäkin, että hyvin olen osannut säädellä, en tiedä miten kääntää, "fyysistä etäisyyttä, vaikka kulttuuri on teillä päin varmaan vähän erilainen". Tuli vähän sellanen olo, että viittaskohan se mun edeltävään agressiiviseen lähentelyyn.

Minä sitten välillä sanoin "kiitos" (kauniista sanoistasi). Se sano, että "juu ei täällä oikeestaan kuulu sanoo kiitos tällasessa tilanteessa" (siis kai kauniista sanoista, tarkoittaen kai, että anna mun nyt puhua rauhassa loppuun).

Kuuntelin sit loppuun ja jäin vaan hölmönä tuijottamaan. Se luuli varmaan, että en ollut tajunnut sanaakaan ja kysyi: "ymmärsitkö?"
minä vastasin: "enköhän".
se kysyi sitten: "haluatko, että sanon kaiken uudestaan hitaammin"
vastasin äkkiä: "eieiei, kyllä ymmärsin, en vaan tiedä mitä mun pitäis sanoo"
se vastas, että :"ehkä on parempi ettet sano mitään"
ja minä sanoin, että: "käy mulle!"

Sitten hän kyseli vielä tulevista suunnitelmista ja minä kertoilin. Sanoin sitten, että "tiedä vaikka työskentelisin joskus täällä" Hän katto, että oonko tosissani ja sanoi "aijaahas?". Sitten vähän pehmitin tilannetta, sanoen "siis että ehkä joskus muutaman vuoden päästä jos opin kieltä."

Sitten tuli hetken hiljaisuus ja minä päätin ruveta lähtemään. Moikkasin ja hävisin paikalta.

Vielä pitää varmuuden vuoksi tarkentaa ilmapiiriä:
Elikkä siis tunnelma ei kuitenkaan ollut mitenkään painostava vaan suorastaan hilpeä. Oli vaan vähän sellanen olo, kuin toinen ois ollut aurinkokunnasta X ja toinen galaksi Galacticasta.